Mainostajalle

Pages

Remontti alkoi

maanantai 8. lokakuuta 2012




Nyt on ensimmäinen työntäyteinen mökkiviikonloppu takana. Intensiivikurssilla on tutustuttu 1929 siirretyn hirsitalon rakenteisiin ja todistettu että kun tarpeeksi purkaa, niin tulee maa vastaan. Visioni uusista lattialankuista, pienestä maalauspuuhasta ja tapetoinnista vaihtui nyt ainakin eteisen suhteen ihan alapohjan uudelleen rakentamiseen. Keittiöstä saatiin jo purettua vanha yläkaappi ja lastulevykomeroita, joka vielä tuossa kuvassa jöllöttää.

Kävin perjantaina Finnish design shopin "ulosmyynnissä" ja hankin mökille Gubin Grasshopperin. Kivalta näytti tuo valaisin siellä ja ilohan sitä on kannella remontin tieltä tuon tuosta. Kohta minulla alkaa viikon remonttiloma, joten sitten on varmasti enemmän saldoa tulossa. Ja jospa jo jossain vaiheessa edes jotain valmista.

3 kommenttia:

  1. Tuo remppaloma kuulosta hyvältä. Viikonlopun aikana kun ehtii aloittamaan ja sitten voikin jo melkein samantien lopettaa.
    Työn iloa koko jengille! Ihanahan siitä tulee.

    VastaaPoista
  2. Hei, kuulostaapa kovin tutulta - olemme juuri samassa pisteessä! Aloittelin aiheesta myös uuden blogin. Valmiista hirsivillasta unelmoidessa... : )

    Vaihdetaanpa joskus kuulumisia!

    www.villaidur.blogspot.com

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground